JaRes Valmiusharjoitus Janakkalassa 30.9. – 1.10.2026
Valmiusharjoitus Janakkalassa 30.9. – 1.10.2026
Valmiusharjoitukseen etsitään ”evakuoitavia”
Janakkalan kunta on tulevana syksynä mukana valtakunnallisessa LVV26 -harjoituksessa, joka on suuri valmiusharjoitus. Harjoitus keskittyy meillä evakuointikeskuksen toimintaan ja olisimme pelastuslaitoksen kanssa kiitollisia, jos saisimme harjoitukseen joukostanne ns. maalihenkilöitä. Maalihenkilöiksi harjoituksessa nimitetään sellaisia, jotka esittävät evakuoituja henkilöitä. Mitään erityisosaamista, varusteita tms. ei tarvita, joten sitä ei kannata säikähtää. Testaamme harjoituksessa miten paperille luodut suunnitelmamme toimivat käytännössä eli miten evakuoitujen vastaanottaminen, bussikuljetukset ja tilapäismajoittaminen onnistuvat. Riittää siis, että tulet ihan omana itsenäsi ja seuraat annettuja ohjeita.
Tarve on kaikkiaan 100 henkilölle 30.9. ja 1.10. Harjoitus pidetään virka-aikaan. Vaivanpalkkana pystymme molempina päivinä tarjoamaan lounaan.
Toivoisimme, että tiedot vapaaehtoisten määristä tulisivat yhdistysten yhdyshenkilöiden kautta ja tiedon tarvitsisimme elokuun loppuun mennessä.
Vastaavasti ohjeet harjoituspäivien saapumispaikkaan ja -aikaan tulevat meiltä ja/tai pelastuslaitoksen suunnalta yhdistyksenne yhdyshenkilölle.
Ilmoittautuminen puheenjohtajalle.